Projektinjohtourakka eli PJU

rakentamisen toteutusmuodot

KVR-urakka eli kokonaisvastuurakentaminen

Projektinjohtourakka eli pju

Projektinjohtourakat sopivat hyvin hankkeisiin, joissa vaaditaan osapuolten välistä tiivistä yhteistyötä ja ratkaisukeskeisyyttä. Erityisesti modernisointihankkeissa projektinjohtourakka on ollut yleisin toteutustapa, jolloin kaupalliseksi malliksi on valittu joko tavoitebudjetti tai tavoite- ja kattohintainen malli. Projektinjohtourakassa toimivat hyvin myös onnistumiseen perustuvat kannustemallit (tai sanktio). Onnistuminen kannattaa kytkeä tilaajalle ja loppukäyttäjille merkitseviin asioihin, kuten rakentamisen läpimenoaikaan, yhteistyön laatuun tai vastuulliseen toimintaan.

Viime vuosina yhteistoiminnalliset projektinjohtourakat ovat selvästi yleistyneet. Vaikkakin projektinjohtourakka tavanomaisestikin on hyvin avoin, pyritään yhteistoiminnallisessa projektinjohtourakassa lisäämään entisestään allianssimallin piirteitä. Näitä ovat esimerkiksi tiiviimpi yhteistyö, vahvempi yhteinen päätöksenteko ja suunnitteluratkaisujen vahva yhteiskehittäminen. Muutamia viimeisimpiä Firan toteuttamia projektinjohtourakoita ovat esimerkiksi: Tokmannin logistiikkakeskus MoreeniHotel Marian laaja peruskorjausKirjurinkatu 3:n modernisointi, As Oy Liusketie 2:n putkiremontti ja Valmetin uusi pääkonttori Spondan omistukseen Lauri Korpisen kadulle.

Projektinjohtourakan rinnalla käytetään projektinjohtopalvelua PJP. Keskeisin ero näiden kahden mallin välillä on, että projektinjohtopalvelussa aliurakoitsijat ovat sopimussuhteessa tilaajaan, ei PJP kumppaniin. Tämä lisää tilaajan vastuuta.

Plussaa

  • Osapuolet voidaan kytkeä hankkeeseen nopeasti kevyilläkin lähtötiedoilla.
  • Kehitysvaiheen kaupallinen malli mahdollistaa osapuolten vuorovaikutuksen ja ratkaisuhakuisuuden.
  • Kaupallinen malli tukee yhteisiä tavoitteita.

Miinusta

  • Resurssien riittävyys – projektinjohtourakat vaativat aktiivista ja nopeaakin osallistumista päätöksentekoon.
  • Hinta ei ole kaikissa tilanteissa lukittu, joten malli vaatii osapuolilta riskinkantokykyä.
  • Raportointi on raskaampaa kuin kokonaishintaisissa ja jaetuissa urakoissa.

Jokaiselle urakkamuodolle on paikkansa. Tutustu myös muihin urakkamuotoihin laajemmassa blogitekstissämme:

Kuulemme ja vaihdamme mielellämme ajatuksia kanssanne eri urakkamuotojen toimivuudesta eri tyyppisissä hankkeissa. Lataa myös menesty rakennushankkeessasi -oppaamme, josta löydät vinkkejä sekä kokemuksia rakennushankkeiden menestyksekkäämpään läpivientiin.

Ota yhteyttä niin jutellaan lisää mikä toteutusmuoto sopisi parhaiten teidän hankkeeseenne

Lauri Kaunisvirta

Johtaja | Asiakkuudet ja myynti

+358 44 564 4872 lauri.kaunisvirta@fira.fi

Tutustu PJU-hankkeisiimme

Katso kaikki ajankohtaiset

Menesty rakennushankkeessasi

Kokemustietoa rakennuttajille, suunnittelijoille ja rakentajille