As Oy Malagankatu 2
Tilaaja
As Oy Malagankatu 2:n ryhmärakennuttajat
Vuosi
10/2017 - 12/2019
Laajuus
88 asuntoa
Sijainti
Helsinki
Pääsuunnittelija
Arkkitehtitoimisto Tuomo Siitonen
Urakkamuoto
Projektinjohtourakka
Malagankatu 2:n asunnot varattiin ennätysajassa
Malagankatu 2 rakennettiin merellisen Helsingin uuteen helmeen Jätkäsaareen. Hanke toteutettiin ryhmärakennushankkeena. Hankkeen yhteiset tilat ja laatutaso on suunniteltu yhdessä hankkeeseen aiemmin liittyneen ydinryhmän kanssa.Kohteessa päästiin nauttimaan ryhmärakentamisen parhaista puolista helposti ja nopeasti. Ydinryhmätyöskentelyssä on panostettu muun muassa kohteen laadukkuuteen.
Kohde oli järjestykseen kolmas Firan rakentama asuntokohde kyseiseen kortteliin. Kohteessa tilaajana toimii Asunto Oy Helsingin Malagankatu, jonka perustajina ovat yksityiset ihmiset eli ryhmärakennuttajat. Hanke muodostuu yhdestä 6-8 kerroksisesta asuinkerrostalosta.
Hanke on Firan ensimmäinen ryhmärakennuttamiskohde, jota on kehitetty Mika Karkulahden johdolla. Työt alkoivat tontin raivauksella lokakuun lopussa 2017 ja valmistuivat uusille asukkaille maaliskuussa 2019.
Taloyhtiö
Asunto Oy Helsingin Malagankatu 2 on Jätkäsaaressa. Tontti sijoittuu Länsisataman Jätkäsaaren kortteliin 20816, Välimerenkadun ja Malagankadun kulmaan. Kohteen osoite on Malagankatu 2, 00220 Helsinki. Hanke toteutetaan vuokratontille, jonka ryhmärakentamiseen osallistuva voi lunastaa itselleen. Kohteessa hyödynnetään ympäristöystävällistä aurinkosähköä.
Kohteen yläkerrokset on kevennetty vinoilla kattopinnoilla ja ylimpien kerrosten asunnot on varustettu kattoterasseilla. Rakennuksen kantavat rakenteet ovat betonia. Julkisivut toteutetaan pääosin rapattuna tai muurattuna pintana. Parvekkeiden taustaseinät verhoiltiin puulla. Parvekkeet on lasitettu ja asunnoissa on isot ikkunat.
Pihamiljöö jatkaa helsinkiläisten umpikortteleiden arvokasta perinnettä. Se tarjoaa vihreän, puoliyksityisen urbaanin keitaan vastapainona julkiselle miljöölle. Istutuksin ja rakentein rajatut, kaikkia asukkaita palvelevat oleskelualueet tarjoavat mahdollisuuden sattumanvaraiseenkin naapureiden tapaamiseen, mutta myös omaan rauhaan vetäytymiseen ja pihatapahtumien sivusta seuraamiseen.
Taloyhtiöön rakennettiin 400 neliötä liiketilaa kivijalkaan sekä kaavoituksessa määrätyt 44 autopaikkaa. Taloyhtiö voi joko myydä tai vuokrata liiketilat ja parkkipaikat. Vuokraaminen laskee asukkaiden maksamaa vastiketta huomattavissa määrin.
Ympäristöystävällistä lämpöä
Kohteeseen asennettiin omat aurinkopaneelit, joiden tuottamaa sähköä ohjataan älykkään järjestelmän avulla. Ratkaisu vähentää muun lämmitysenergian tarvetta. Energiainvestointi ei nosta kohteen rakennuskustannuksia, sillä se maksetaan takaisin syntyneillä säästöillä. Energiatehokkaan rakennuksen kerrosluku vaihtelee kuudesta kahdeksaan kerrokseen.
Jätkäsaari
Jätkäsaaren alue kehittyy huimaa vauhtia. Taloja ja kokonaisia kortteleita rakennetaan jatkuvasti, joka kehittää samalla alueen palveluita. Alueelle valmistuu valtion tukemia vuokra-asuntoja, Hitas-ja asumisoikeusasuntoja sekä vapaarahoitteisia omistus- ja vuokra-asuntoja. Asuntoja rakennetaan myös opiskelijoille, senioreille ja erityisasumisen tarpeisiin. Oman lisänsä tuovat rannan tuntumaan rakennettavat kaupunkipientalot sekä ryhmärakentamishankkeina toteutettavat kerrostalokohteet.
Jätkäsaaren rakentaminen etenee vaiheittain. Toimintaa ohjataan siten, että rakentamiseen liittyvä liikenne, tonttien ja katujen rakentaminen, varastointi ja työnaikainen pysäköinti sujuvat mahdollisimman vähin häiriöin. Näin varmistetaan viihtyisä asuinympäristö jo rakentamisen alkuvaiheessa.
Kohteen sijainti
Asunto Oy Helsingin Malagankatu 2 on Jätkäsaaressa. Tontti sijoittuu Länsisataman Jätkäsaaren kortteliin 20816, Välimerenkadun ja Malagankadun kulmaan.
Länsiterminaali T”
Malagankatu 2
Haluatko tietää ensimmäisenä uusista kohteistamme?
Tilaa Fira Kotien uutiskirje, niin saat varausmahdollisuuden uusiin kohteisiimme ennen muita
Mitä on ryhmärakentaminen?
Ryhmärakentamisessa tai -rakennuttamisessa rakennuttajana toimii perinteisen rakennusyrityksen sijaan joukko yksityisiä ihmisiä. Kiinnostus asumisen yhteisöllisyyteen on ollut vauhdittamassa ryhmärakennuttamista. Pyrimme toiminnallamme kehittämään ryhmärakennuttamista
Kysy lisätietoja
Heikki Ruski
Johtaja | Asuminen ja asuntorakentamisen palvelut
+358 405760647 heikki.ruski@fira.fi