Kehitystä traineen silmin
Kirjoittaja
Kategoriat
[Artikkelin on kirjoittanut Joonas Lehtovaara]
Kun harjoitteluni alussa kysyin esimieheltäni Villeltä, miten hän näkee tulevan kesäni rakentuvan, silloinen ytimekäs vastaus “tulet oppimaan paljon uutta” ei olisi voinut paremmin kuvata tämänhetkistä fiilistäni. Viimeisen muutaman viikon aikana mukaan on tarttunut älytön määrä talonrakennukseen ja projektinjohtoon liittyvää kovaa asiaosaamista, mutta myös ymmärrystä Firan sisäisestä dynamiikasta, työtavoista ja henkilökemioista. Tämän kaiken samanaikainen omaksuminen on ollut työllistävää, mutta samalla äärimmäisen palkitsevaa. En olisi muutama viikko sitten aloittaessani voinut kuvitellakaan kuinka paljon sekä “asiat” että “ihmiset” – puolilla oppimista on tapahtunut!
Rakennustekniikan opintoni Aallossa alkavat kääntyä loppusuoralle, ja aloitin Firalla suunnittelunohjauksessa huhtikuun alussa. Olen ollut talossa nyt siis kohta pari kuukautta, ja voin jo tässä vaiheessa todeta lyhyen matkan olleen mielettömän antoisa. Pelkkään projektityöhön liittyvän asiapanoksen lisäksi olen tuntenut, että minulla on ollut myös mahdollisuus osallistua Firan toiminnan kehittämiseen. Tämä kehitykseen sekä uudistamiseen vahvasti panostava kulttuuri imee helposti mukanaan.
Huiman ja jatkuvan kehityksen keskellä voi kuitenkin iskeä ähky, sekä yritykselle että yksilölle: tiimimme kehityspäivillä tämä ähky nimettiin “Kehitysmöröksi”. Mörkö kuvaa tilannetta jossa operatiivinen projektityöskentely vaatii paljon huomiota ja resursseja, jolloin pitkälle tulevaisuuteen tähtäävä kehitystyö muodostuu stressaavaksi ja vaikeaksi hallita. Miten löytää tasapaino kehityksen ja projektien väliltä, niin että pitkän aikajänteen kehitys kulkisi eteenpäin päivittäisen toiminnan kuitenkaan liikaa kärsimättä
Yksi käyttökelpoinen ja henkilökohtaisesti toimivaksi todettu muoto kehitykselle on uusien työntekijöiden ja erityisesti traineiden “aloittelijan mielen” hyödyntäminen. Aloittelijan mieli tarkoittaa uuden ihmisen urautumatonta näkökulmaa tekemiseen, kun yrityksen tai tiimin toimintatavat eivät vielä ole rutinoittaneet tätä uutta tekijää. Traineen uudet, varmasti usein hassultakin kuulostavat kysymykset ja ajatukset voivat tuoda esiin näkökulmia ja muille rutiinilta tuntuvien päätösten kyseenalaistamisia, jotka kokeneemmat konkarit näkevät itsestäänselvyyksinä ja ehkä jopa ainoina mahdollisina toimintatapoina.
Tämän voimavaran hyödyntäminen voi helposti projektien kiireen keskellä unohtua, mutta joskus näihin kysymyksiin ja ihmetyksiin on hyvä tarttua; “Onko triviaalilta näyttävä asia tai kysymys sittenkään triviaali? Voisiko tämän, monta vuotta samalla tavalla tehdyn jutun ehkä tehdäkin eri lailla?” Traineen imiessä tietoa mentoriltaan, tiedonsiirto toiseen suuntaan on myös paikka kehittää organisaatiota! Kuten todettua, olen kiitollinen, että tämä on omassa arjessa jo näkynytkin. Suuri hatunnosto tästä työkavereille jotka ovat tiukan arjen keskellä ehtineet kysyä myös minun mielipidettäni siitä, miten jonkin asian voisi tehdä mahdollisesti eri tavalla. Pidetään tästä kiinni!
Traineiden “aloittelijoiden mielten” hyödyntäminen ei voi korvata kaikkea sitä erinomaista hienoa kehitystyötä mitä teemme koko ajan, mutta ehkä sen vielä tietoisempi hyödyntäminen voisi kuitenkin hieman auttaa Kehitysmörön voittamisessa kiireisimpinä aikoina?