Uutinen

31. lokakuuta 2022

Myllypuron kampus kohoaa rakentajilta rakentajille: ”Työmaalla oivaltaa, mitä rakentaminen oikeasti on”

Syksyllä 2023 avautuvasta Myllypuron kampuksesta hyötyy koko toimiala. Tiloja tarvitaan, sillä osaaville tekijöille on kysyntää ja alan tulevaisuus rakennetaan oppilaitosten ja yritysten yhteistyöllä.
Myllypuron kampus rakentuu rakentajilta rakentajille

Syksyllä 2023 avautuva Stadin ammatti- ja aikuisopiston Myllypuron kampus on tulevaisuuden oppimisympäristö ja osaamiskeskittymä, jonka rakentamiseen osallistuvat myös opiskelijat. Nyt  kokemuksensa kertovat koulutussopimuksella kannuksensa hankkineet Siiri Karosto ja Aapo Aittapelto.

Lontoosta Helsinkiin ja kohti yrittäjyyttä

Talonrakentamiseen suuntautunut Siiri työskenteli Myllypuron kampuksella ensin perustuksilla ja sen jälkeen Firan palkkaamana avustajana. Aiemmin hän on tehnyt rakennusalan töitä Suomessa sekä Lontoossa, josta hän muutti Suomeen tavoitteenaan  timpurin koulutus ja yrittäjyys. Punk-henkinen Siiri valitsi Stadin AO:n yrittäjyyspolun, jossa perustetaan oma yritys sekä opitaan pyörittämään sitä käytännössä. 

– Minussa on yrittäjän asennetta, joten olen Stadin AO:ssa kuin kotonani. Rakennusalassa minuun vetoaa luova käsillä tekeminen, fyysisyys, vapaus ja jatkuva oppiminen. Kahta samanlaista päivää ei ole vielä tullut vastaan. Sekin on sanottava, että ala on uudistunut ja sopii entistä useammille. Luonnon ystävänä erityisesti ekologinen rakentaminen tuntuu palkitsevalta, Siiri kertoo.

Siirin kokemukset Stadin AO:sta ja Myllypuron kampuksen työmaalta ovat hyviä. Hän korostaa, että työmaalla voi oivaltaa sen, mitä rakentaminen oikeasti on sekä mihin tahtoo suuntautua. – Odotukseni ovat ylittyneet. Opettajani Pekka Natunen tunnistaa yksilölliset tarpeet ja kannustaa eteenpäin. Lisäksi yhteistyö koulun ja Firan välillä toimii. En esimerkiksi ole joutunut katselemaan työntekoa sivusta, vaan minut on ohjattu tekemään opintojani vastaavia asioita, mikä ei ole alalla itsestäänselvyys. Tästä on hyvä ponnistaa kohti yrittäjyyttä, Siiri jatkaa.

Stadin AO:n opiskelijat Siiri Karosto  ja Aapo Aittapelto ovat tyytyväisiä niin opintojen antiin kuin työmaalla työskentelyyn.

Omaa uraa rakentamassa

Vuonna 2019 talotekniikan opintonsa aloittanut Aapo arvostaa rakennusalaa, sillä siinä pääsee oikeasti tekemään ja näkemään kättensä jäljen. Nämä asiat toteutuvat myös hänen vapaa-ajallaan autojen parissa. Aapo työskentelee Myllypuron kampuksella Caverionin  koulutussopimusjaksolla, keskittyen putkiasentamiseen.

– Stadin AO:ssa pääsee etenemään opiskeluissa omaan tahtiin, mikä on hieno asia. Olen saanut koululta hyvät eväät opiskelun ja työelämän yhdistämiseen. Myllypuron kampuksella Caverionin työnohjaajani auttaa minua aktiivisesti, ja olen päässyt tekemään sitä, mihin minua koulutetaan. Kokemusta siis karttuu, eikä sitä koskaan tiedä, vaikka joskus perustaisi oman yrityksen, Aapo toteaa.

Työnohjaajat tyytyväisiä

Myös Firan ja Caverionin työnohjaajien kokemukset Myllypuron kampukselta  ovat myönteisiä.

– On ollut ilo tarjota työskentelymahdollisuuksia nuorille työntekijöille ja näin auttaa heitä opintojen suorittamisessa. Työskentely oikeassa ympäristössä on asia, jota opiskelijat ennen kaikkea arvostavat. Olemme myös itse saaneet apua ja lisäkäsiä monenlaisiin töihin, kertoo Firan vastaava työnjohtaja Mika Myllymäki Myllypuron kampuksen työmaalta.

– On hienoa, että voimme tukea opintoja sekä tarjota konkreettista kokemusta työtehtävistä rakennustyömaalla. Asentajamme ovat kehuneet opiskelijoiden asennetta ja kykyä ottaa ohjeita ja vinkkejä vastaan. Opiskelijat ovat oivaltaneet, kuinka monipuolinen LVI-ala on. Lisäksi on tärkeää, että voimme jakaa kokemusta ja ammattitaitoa tuleville ammattilaisille. He ovat voimavaramme nyt ja tulevaisuudessa,  jatkaa Caverionin projektikoordinaattori Mikko Lehtinen.

Hyvinvoinnin rakentajien kampus

Syksyllä 2023 avautuvasta Myllypuron kampuksesta hyötyy koko toimiala. Tiloja tarvitaan, sillä osaaville tekijöille on kysyntää ja alan tulevaisuus rakennetaan oppilaitosten ja yritysten yhteistyöllä.

– Laatua ja oppimista vahvistavien yksilöllisten opintopolkujen ohella tarvitaan pedagogien ja rakennusalan asiantuntijoiden tiivistä yhteistyötä, sillä se mahdollistaa uudenlaisen oppimisen kulttuurin, visioi Stadin AO:n johtava rehtori Maria Sarkkinen

– Kun opiskelijat pääsevät verkostoitumaan ja käsiksi työelämään, tulevat he myös työllistymään ja pärjäämään elämässä. Kokemuksemme koulutussopimusjaksoista, eli aiemmalta nimeltään työharjoittelusta, Firan ja Caverionin kanssa ovat hyviä. Tärkeä roolinsa on myös uusilla teknologioilla, kuten 3D-tulostamisella ja älykodeilla. Vaikka työtä tehdään käsin, ovat tulevaisuuden rakentajat digitaalisesti valveutuneita, jatkaa opettaja Pekka Natunen.

Kampuksen synergiaedut ovat käsinkosketeltavat, ja tekemisen fokus paremman tulevaisuuden rakentamisessa. Yhteisöllisen ja turvallisen Green Building -rakennuksen elinkaaresta huolehditaan läpi käyttöiän. Nykyaikaiset tilat muuntautuvat ketterästi paitsi Stadi AO:n ja Metropolia AMK:n opiskelijoiden, myös yritysten ja kuntalaisten yhteiskäyttöön. Kampuksen talotekniset järjestelmät toimivat opetuskäytössä esimerkiksi siten, että työpajoissa voidaan tehdä kokeiluja ja käytännön harjoituksia. Osaamiskeskittymä tuo lähelle myös jatkokoulutusmahdollisuudet – rakennusalan urapolut ovat monipuolisia ja uusia haasteita on tarjolla jatkuvasti. 

Tervetuloa Myllypuron kampukseen

Myllypuron kampus on suurin Metropolian neljästä kampuksesta. Kampus tarjoaa innostavan ja avoimen oppimisen verkoston noin 6000 opiskelijalle ja 500 työntekijälle. Alueelta löytyy kokous- ja ravintolakeskus, liikuntahallit, auditorioita, simulaatiokeskus, betoni- ja talotekniikan laboratoriot, kirjasto, kliinisen hoitotyön tilat, apuvälinekeskuksen työpajat sekä Metropolian liiketiloja. Kampus sijaitsee Myllypurontie 1:ssä Helsingissä.  Tilat avautuvat syksyllä 2023.

Jutun teksti ja kuvat: Martti Vaalahti

Kohteen havainnekuva: P&R Arkkitehdit

Jaa artikkeli