Työharjoittelu firalaisittain
Kirjoittaja
Kategoriat
[Artikkelin on kirjoittanut Jami Kajander]
Noin neljän viikon rupeaman jälkeen en voi muuta kuin todeta, että Firalla jokainen päivä tuo uusia haasteita. Uutta opittavaa riittää ja pääsen kehittämään itseäni jatkuvasti. Toimin työnjohtoharjoittelijana Malagankadun ryhmärakennuttamiskohteessa. Ryhmärakentaminen tuo omanlaisen lisähaasteen työhön, mutta työmaan mahtavan porukan myötä hommat ovat sujuneet hyvin.
Sain vastikään rakennustekniikan kandidaatin opintoni suoritettua Aalto-yliopistossa, ja tänä keväänä päätin, kun kandin paperit ovat nyt kourassa ja maisteri-vaiheen opiskelut alkavat syksyllä, olisi hyvä vihdoin päästä alalle töihin.
Miksi Fira?
Firaan tutustuin ensimmäisen kerran 2017 vuoden helmikuussa, Teknologföreningen, eli Aallon ruotsinkielisen osakunnan järjestämässä yritystapahtumassa. Sain yrityksestä tuolloin hyvän kuvan ja pienen lisätiedustelun jälkeen olin päättänyt, että Fira, alaa mullistavana yrityksenä olisi mielenkiintoinen työpaikka. Arvostan varsinkin sitä, että Fira panostaa rakennuksien loppukäyttäjien tyytyväisyyteen, eikä sokeasti rakenna betonikuutiota toisensa perään.
Odotukset traineena olosta
Alaan syvempi tutustuminen, uusien asioiden ja toimitapojen oppiminen ovat niitä asioita, mitä odotan trainee-ajaltani. Yksi tärkeimmistä asioista, minkä trainee-ajaltani haluan oppia, on oppia tuntemaan itseni rakennusalalla. Toisin sanoen, mitkä tehtävät ovat minulle sopivia ja mitkä kokonaisuudet herättävät kiinnostusta. Haluan myös selvittää vahvuuteni alalla sekä minkälaisia kursseja minun kannattaisi opiskella maisteri-vaiheessa.
Millaisena näen rakennusalan?
Rakennusala on mielestäni suuren kehitysaskeleen kohdalla. Alalla teknologia ja digitalisaatio ovat jääneet jälkeen muista aloista. Varsinkin tuotannon puolella olisi paljon petrattavaa. Tulevaisuudessa näen alan kehittyneempänä, jonka kehittämisprosessissa Firan kaltaisilla yrityksillä on iso vaikutuksen mahdollisuus.
Building Movement
Kuten aiemmin totesin, on Firalla panostettu loppukäyttäjän tarpeiden huomioimiseen sekä niiden maksimoimiseen. Loppujen lopuksi rakennuksissa asuvat ja työskentelevät ihmiset, ovat ne henkilöt, jotka määrittelevät hankkeen onnistumisen. Mielestäni rakentamisessa tulisi tavoitella loppukäyttäjälle parasta arvoa – tätä on Building Movement.