Hoivarakentaminen ja palveluasuminen
Kehitämme ja rakennamme palveluasuntoja, hoivaasuntoja ja erityisryhmien tiloja yhdessä operaattorien, sijoittajien, rakennuttajien ja hyvinvointialueiden kanssa.
Lue alta lisää palveluistamme hoivatilojen kehitykseen ja rakentamiseen.
Hoivarakentaminen ja palveluasunnot
Apuna jo excelöinnissä
Toimimme palveluasumisen kumppaninasi, joka yhdistää rakentamisen, hankekehityksen ja konseptisuunnittelun yhdeksi selkeäksi palvelukokonaisuudeksi. Roolimme ei rajoitu perinteiseen urakointiin, vaan se ulottuu koko hankkeen elinkaareen: markkinaymmärryksen vahvistamisesta hankeaihioiden tunnistamiseen, investointikelpoisten ratkaisujen suunnitteluun ja yksiköiden toteuttamiseen.
Kokonaisvaltainen lähestymistapa mahdollistaa sen, että pystymme tuottamaan arvoa samanaikaisesti hyvinvointialueille, hoivaoperaattoreille, kiinteistön omistajille ja rakennuttajille sekä kehittäjille.
Parhaat hoivakiinteistöhankkeet syntyvät, kun taloudellinen, toiminnallinen ja rakennustekninen näkökulma yhdistetään jo hankkeen alkumetreillä. Olemme apuna jo siinä vaiheessa, kun hanke on vielä laskelmien ja kannattavuusarvioiden tasolla – autamme arvioimaan tontin tai kiinteistön soveltuvuutta, hahmottelemaan alustavaa tilaohjelmaa ja tuottamaan kustannustietoa, joka tukee investointipäätöstä. Näin sijoittaja tai operaattori saa luotettavan pohjan päätöksenteolle ennen kuin hanke etenee varsinaiseen suunnitteluun.
Riskit hallintaan varhain
Varhainen mukanaolo tarkoittaa myös sitä, että hankkeen riskit – aikatauluun, kustannuksiin ja toteutettavuuteen liittyvät – tunnistetaan ja niihin voidaan varautua jo ennen sitoutumista. Tämä vähentää yllätyksiä myöhemmissä vaiheissa ja nopeuttaa koko hankkeen läpivientiä tarveselvityksestä valmiiseen käyttöönotettuun kiinteistöön. Riskien hallinnan kautta mahdollistetaan operaattorien häiriötön liiketoiminta.
Yksi kumppani koko matkalle
Kun sama toimija kulkee mukana konseptoinnista toteutukseen, tieto ei katoa matkan varrella eikä vastuu pirstaloidu eri osapuolten kesken. Tämä on erityisen arvokasta hoiva-alalla, jossa hankkeiden onnistuminen edellyttää syvällistä ymmärrystä sekä rakentamisesta että palveluasumisen arjesta. Yhden kumppanin kanssa tilaaja saa hankkeensa etenemään nopeammin mikä lisää hankkeen toteutumisen todennäköisyyttä.
Asiakas keskiössä – ylivoimainen palvelu
Konseptikehitys
Hoivakiinteistöhankkeessa on usein mukana useita osapuolia – sijoittaja, operaattori ja rakennuttaja – joiden tavoitteet on sovitettava yhteen koko hankkeen ajan.
Palveluasumisen kohteet edellyttävät tilaratkaisuja, jotka tukevat ikääntyneiden asumista, henkilöstön työtä ja toimintakyvyn ylläpitoa. Samalla ne mahdollistavat kustannusvarmuuden, nopeamman hankekehityksen ja korkealaatuisen lopputuloksen.
Konseptit mukautuvat eri toimijoiden tarpeisiin ja tonttien reunaehtoihin, mikä tekee niistä kilpailukykyisiä sekä markkinaehtoisissa investoinneissa että julkisissa hankinnoissa.
Kehitämme jatkuvasti modulaarista pohjaratkaisua, Palveluasuntokirjastoa, jossa muun muassa hoitotyön logiikka, paloturvallisuus ja talotekniset asiat on jo kertaalleen ratkaistu. Saat valmiin perusratkaisun, jota räätälöidään soveltumaan tilaajan sekä hankkeen vaatimuksiin kustannustehokkaasti.
Hankekehitys
Fira auttaa asiakkaita tunnistamaan uusia hankemahdollisuuksia esimerkiksi palvelutarpeen kasvun, vanhan yksikön korvaustarpeen tai kaavoituksen avaamien mahdollisuuksien kautta.
Fira tuottaa asiakkaiden päätöksenteon tueksi markkina- ja tarveanalyyseja, tonttien ja sijaintien arvioita sekä varhaisen vaiheen suunnitelmia, jotka konkretisoivat hankkeen laajuuden, kustannustason ja toteutusmahdollisuudet. Tavoitteena on synnyttää toteuttamiskelpoisia hankkeita, jotka vastaavat sekä palveluverkon strategisiin tavoitteisiin että operatiivisen toiminnan reunaehtoihin.
Toteutamme myös konversiohankkeita. Tarjoamme kiinteistöihin soveltuvuuskartoituksia ja arvioimme niiden mahdollisuuksia konversiohankkeisiin. Meille mikään aihio ei ole vieras ja autamme mielellämme tutkimaan toteutusvaihtoehtoja.
Rakentaminen
Hoivarakentaminen edellyttää teknisesti vaativia ratkaisuja: esimerkiksi esteettömyyttä, turvallisuutta, erityisiä talotekniikkaratkaisuja ja käytettävyyden optimointia. Fira varmistaa, että nämä toteutuvat suunnitelmien ja vaatimusten mukaisesti.
Hoivarakentamisessa lopputuloksen laatu vaikuttaa suoraan asukkaiden arkeen ja henkilökunnan työhön vuosikymmenien ajan. Siksi Fira panostaa huolelliseen suunnitteluun, läpinäkyvään projektinjohtoon ja tiiviiseen yhteistyöhön tilaajan kanssa koko hankkeen elinkaaren ajan – aina tarveselvityksestä käyttöönottoon ja takuuaikaan saakka.
Fira tarjoaa näihin hankkeisiin sekä perinteistä KVR-urakointia että kumppanuusmalleja, joissa osapuolet sitoutuvat yhteiseen tavoitteeseen jo hankkeen alkuvaiheessa. Tämä mahdollistaa avoimemman kustannusten hallinnan, nopeamman päätöksenteon ja paremman lopputuloksen kaikkien osapuolten näkökulmasta.
Toteutamme uudiskohteita, saneerauksia sekä konversioita.
Konversio hoivakäyttöön?
Tyhjä toimistorakennus hyvällä sijainnilla on usein nopeampi ja kustannustehokkaampi tapa tuottaa hoivapaikkoja kuin uudisrakentaminen. Konversio ei kuitenkaan ole pelkkä saneeraus, vaan se vaatii rakennuksen teknisen soveltuvuuden arviointia, asemakaavamuutosten hallintaa ja kykyä sovittaa hoiva-alan viranomaisvaatimukset olemassa olevaan runkoon.
Fira arvioi konversiopotentiaalia jo ennen investointipäätöstä: onko rakennus teknisesti muunnettavissa, mitä se maksaa ja millä aikataululla. Tämä tieto ratkaisee hankkeen ja toteutuksen kannattavuuden.
Toteutuksessa kriittisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi esteettömyys, palo-osastointi, talotekniikan uusiminen hoivakäytön vaatimukselle sekä tilamitoitus, joka palvelee sekä asukkaita että henkilökuntaa.
Firasta löytyy osaamista konversioiden tutkimiseen, suunnitteluun ja toteutukseen. Jokaiseen hankkeeseen kootaan tarkasti valittu tiimi, koska jokainen konversiohanke on omanlaisensa ja vaatii omanlaisensa osaamista.
Menesty rakennushankkeessasi
Kokemustietoa rakennuttajille, suunnittelijoille ja rakentajille
Ota yhteyttä
Hoivarakentamiseen ja palveluasumiseen liittyvissä teemoissa sinua auttaa:

Jukka Koivisto
Asiakkuudet | Asuntokorjaukset ja palveluasuminen
+358 400 981 320 jukka.koivisto@fira.fiLähetä viesti
Haluatko tietää lisää? Jätä meille yhteystietosi
niin olemme sinuun yhteydessä.




