Fira rakentaa lähes 200 metriä pitkän pysäköintitalon Hyvinkäälle

Rakentamisen palveluyhtiö Fira on voittanut Hyvinkään Hangonsillan pysäköintilaitoksen urakan. Kipinätalon ja junanradan väliin rakentuvan pysäköintilaitoksen rakentaminen aloitetaan kesällä 2025.
Erikoiseksi pysäköintitalosta tekee sen muoto ja julkisivu. Talo on noin 200 metriä pitkä ja se sukeltaa rautatien ylittävän kevyenliikenteensillan ali. Pysäköintitalon julkisivussa taas käytetään pystyrimoituksena W-profiilin tiekaidetta, eli tienvarsilta tuttua törmäyskaidetta. Julkisivu saa myös näyttävän valaistuksen.
-Olemme rakentaneet hyvin erimuotoisia pysäköintitaloja, mutta emme koskaan lähellekään näin pitkää. Osaamisellamme ei ole rajoituksia muodon suhteen. Hangonsillan pysäköintitalosta tulee todella näyttävä varsinkin iltavalaistuksessa, kehuu Firan työpäällikkö Jyrki Latvala.
-Pysäköintitalo sijoittuu keskeiselle kaupunkialueelle, joten hankkeessa on huomioitu korkeat kaupunkikuvalliset vaatimukset. Sen käyttäjiä tulevat olemaan muun muassa viereen rakentuva monitoimiareena, Laurea-ammattikorkeakoulu sekä lukio Kipinä, kertoo Hyvinkään kaupungin rakennuttajapäällikkö Pasi Ratia.

Pysäköintilaitokseen tulee 221 autopaikkaa, joista kahdeksan on varattu liikuntaesteisille. Lisäksi toisessa kerroksessa on kuusi erillistä moottoripyöräpaikkaa. Sähköautoilijoille on tarjolla 20 latauspaikkaa ensimmäisessä kerroksessa.
Hangonsillan pysäköintilaitoksen rakennustyöt alkavat kesällä 2025. Hanke valmistuu syksyllä 2026.
Tarvetta pysäköintilaitokselle? Ota yhteyttä

Tuomas Lankinen
Projektipäällikkö | Toimitilat
+358 44 378 6454 tuomas.lankinen@fira.fi