Siltavuorenpenger 10 – Taidelukioiden tilojen modernisointi
Tilaaja
Hemsö
Vuosi
8/2024–8/2025
Laajuus
8900 brm²
Sijainti
Helsinki
Urakkamuoto
Projektinjohtourakka
Taidelukioille uudet tilat Kruunuhaassa
Modernisoi Helsingin Kruununhaassa sijaitsevan yhteiskuntakiinteistösijoittaja Hemsön omistaman Siltavuorenpenger 10:n kiinteistön palvelemaan tulevia vuokralaisia Helsingin kuvataidelukiota sekä Kallion lukiota.
Siltavuorenpenger 10 on kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa ympäristössä toteutettu modernisointihanke, jossa yliopiston vanhan rakennuksen tilat päivitettiin vastaamaan nykyaikaisen oppimisympäristön toiminnallisia ja teknisiä vaatimuksia. Hankkeen lähtökohtana olivat tilojen terveellisyys, muuntojoustavuus ja pitkäaikainen käytettävyys tuleville käyttäjäsukupolville. Hanke toteutettiin projektinjohtourakkana
Vastuullisuus edellä
Rakennus uudistettiin kokonaisvaltaisesti hyödyntämällä mahdollisuuksien mukaan olemassa olevia rakenteita ja talotekniikkaa, mikä pienensi materiaalitarvetta ja tuki hankkeen ympäristötavoitteita. Ulkoverhouksissa käytettiin muun muassa purettuja kuparipeltilevyjä, jotka olivat peräisin Hemsön omistaman Helsingin oikeustalon vesikaton peruskorjauksesta. Energiatehokkuutta parannettiin ilmavesilämpöpumpuilla, uusituilla ilmanvaihtokoneilla ja vettä säästävillä ratkaisuilla, joiden avulla kiinteistö vastasi tulevaisuuden energiatehokkuusvaatimuksiin. Modernisointi toteutettiin EU taksonomian kriteerien mukaisesti ja se tavoittelee BREEAM-sertifiointia tasolla Excellent.
Sekä Hemsö että Fira ovat sitoutuneet yhdessä rakentamaan vastuullisesti ja ajattelemaan ratkaisuita niin, että ne kestävät aikaa ja palvelevat rakennusta ja sen käyttäjiä mahdollisimman pitkään.
Rakennustyöt käynnistyivät loppukesästä 2024, ja uudistetut opetustilat avattiin syksyllä 2025. Valmistuttuaan Siltavuorenpenger tarjoaa laadukkaan ja turvallisen oppimisympäristön, joka yhdisti perinteikkään koulukiinteistön arkkitehtuurin ja modernin pedagogiikan tarpeet – vastuullisesti ja pitkäjänteisesti.
– Urakan kokonaiskesto on vain noin vuosi, joten aikataulusuunnittelulla, tiedolla johtamisella ja tahtituotannon hyödyntämisellä on hankkeessa iso merkitys. On tärkeää, että uudet tilat valmistuvat opiskelijoiden käyttöön luvatusti, kertoi Firan työpäällikkö Tuomas Aho projektin alkuvaiheessa
Meille syntyi jo neuvotteluvaiheessa hyvä yhteys ja luottamus urakoitsijan kanssa. Fira on kokenut kumppani, jolla on vahvat näytöt vastaavanlaisista vaativista muutoshankkeista.
Tino Raatikainen, Vastaava hankekehityspäällikkö, Hemsö
Hankkeen tila
Kuvat
Talon julkisivu
Asiakastyytyväisyys
Kokonaistyytyväisyys
Helppous ja vaivattomuus
NPS-mittaus
Voimmeko olla avuksi sinunkin hankkeessasi?
Ota yhteyttä niin jutellaan lisää.

Lauri Kaunisvirta
Johtaja | Asiakkuudet ja myynti
+358 44 564 4872 lauri.kaunisvirta@fira.fi


