Blogi

12. kesäkuuta 2024

Miten Espoossa parkkitalo voidaan rakentaa 35 % Helsinkiä edullisemmin?

Jokainen rakennuttaja kysyy jossain vaiheessa hankesuunnittelua, mitä tämä sitten maksaa. Joskus oikea kysymys olisi, miksi tämä maksaa puolet enemmän kuin naapurissa.

Periaatteessa pääkaupunkiseudulla Firan rakentaman pysäköintitalon katolta voisi nimittäin nähdä puolet kalliimman pysäköintitalon, jonka on myös rakentanut Fira. 

Olen ollut Firalla suunnittelupäällikkönä 14 vuotta. Tänä aikana olen ollut suunnittelemassa 27 pysäköintilaitosta, joihin on rakentunut yli 9000 autopaikkaa. Suurin osa kohteista sijaitsee pääkaupunkiseudulla ja ne ovat julkisen hankinnan kohteita, jotka Fira on voittanut kilpailutuksen kautta. Kun hinnat laittaa Exceliin, niin alkaa hahmottua todellinen kuva parkkitalojen rakennuskustannuksista, kustannuseroista ja niiden syistä.

Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa, että kaikki hinnat ovat indeksikorjattuja, jotta ne olisivat vertailukelpoisia. Halvimmillaan yhden autopaikan kustannus on ollut alle 15 000 euroa ja kalleimman yli 50 000 euroa. Hajonta on valtava, joten sukelletaanpa syihin tarkemmin.

Uniikki projekti vs jatkuva kehitystyö

Fira on kehittänyt parkkitaloja joka hankkeelta eteenpäin. Muistiin on otettu onnistumiset ja hyvät ratkaisut, ja niitä on kehitetty seuraavaan hankkeeseen entisestään. Ja puhun nyt sekä suunnittelusta että tuotannosta, eli rakentamisesta. Miksi kerran hyväksi todettua perusratkaisua pitäisi muuttaa, ellei sitä voi parantaa entisestään? Ihan samalla logiikalla kuin teemme vaikka asuntorakentamisessa.

Rakentamisen nopeuden sekä kustannussäästöjen lisäksi Firan omalla mallilla rakennettuna myös hallin käytettävyys on saatu vietyä erinomaiselle tasolle. Meidän suunnittelemissamme ei esimerkiksi ole autopaikkojen välissä pilareita, joista autoilijoiden lisäksi myöskään vakuutusyhtiöt eivät pidä. Parkkihallit eivät siis rakennu peltikorjaamojen, vaan autoilijoiden eduksi.

Katso Harrin esitys Firan Talk & Walk -tilaisuudesta

[Mikäli video ei näy, niin hyväksythän sivun evästeet]


Muoto vaikuttaa hintaan, ei julkisivuun

Jokainen voi kokeilla rakentaa Legoilla neliön, ympyrän tai suunnikkaan pohjamuodon ja siihen seinät. Pelkästään palikoita katsomalla ymmärtää kyllä, miten pohjamuoto vaikuttaa rakentamiseen. Pohjamuoto ei kuitenkaan ole ratkaiseva tekijä, vaan miten koko rakennuksen suunnittelu vaikeutuu. Esimerkiksi pyöreän pysäköintitalon kustannus verranttuna perinteiseen on keskimäärin +38 %. Pelkästään yhden vinon kulman kustannus koko talon kustannukseen saattaa olla valtava. Samalla käytettävyys saattaa heikentyä, kun taloa ei voidakaan rakentaa konseptimme mukaisesti.

Ja julkisivun materiaaliin tai ulkonäköön tämä ei tietenkään vaikuta, sillä Firan parkkitalot ovat julkisivuiltaan moninaisia ja rakennettuun ympäristöön sovitettuja. Matala hintataso ei siis tarkita tarkoita ”bulkkia” tai karua ulkoasua.

Kangistava kaava vai rakentajan rakenne

Lopuksi vastaan alun kysymykseen. Miten Espoossa parkkitalo voidaan rakentaa 35 %  Helsinkiä edullisemmin? Rakennuttamisen mallilla on suuri vaikutus. Kaikki nämä tilaston pysäköintitalot on rakennettu uusille asuinalueille, jossa vanha rakennuskanta ei vaikuta rakentamiseen. Siinä missä moni kaupunki teettää piirustukset arkkitehdillä ja rakentaja rakentaa ilman, että saa vaikuttaa rakenteisiin tai tehdä muutoksia, niin Espoo kilpailuttaa mallilla, jossa rakentaja voi tarjota omaan tuotantoteknologiaansa sopivaa toteutustapaa. Saamme siis käyttää rakentamisessa omia, hyväksi koettuja ratkaisuita.

Ja hinta? Espoo säästää tällä mallilla noin 10 000 € per autopaikka. Pelkästään siis Firan rakentamissa parkkitaloissa on Espoossa saavutettu noin 17 miljoonan euron säästö. Ja nyt puhutaan vain parkkitaloista, jotka ovat koko rakentamissektorilla pelkkä pisara meressä.

Menesty rakennushankkeessasi

Kokemustietoa rakennuttajille, suunnittelijoille ja rakentajille

Jaa artikkeli

Ota yhteyttä niin jutellaan lisää hankkeestanne

Lauri Kaunisvirta

Johtaja | Asiakkuudet ja myynti

+358 44 564 4872 lauri.kaunisvirta@fira.fi