Keinulaudankuja
Tilaaja
Lumo Kodit Oy
Vuosi
02/2018-10/2019
Laajuus
3849 brm² / 79 asuntoa
Sijainti
Helsinki
Pääsuunnittelija
Arkkitehtitoimisto Kanttia 2 Oy
Urakkamuoto
KVR-urakka
Kontula kasvaa ja kehittyy
Kontulan ostoskeskuksen ja metroaseman viereen valmistuu Keinulaudankujalle 79 vuokra-asuntoa. Asunnot valmistuvat syksyllä 2019 ja ovat enimmäkseen yksiöitä. Monipuolisiin yhteistiloihin on yhdistetty pesula ja kerhohuone.
Hankkeen taustalla on tiivis kumppanuuskaavoitus yhdessä kaavoitusviranomaisten kanssa. Kumppanuuskaavoitus mahdollisti hyvän vuoropuhelun osapuolten välillä ja näin ollen yhteisten intressien mukaisen hankkeen edellytysten luomisen. Hanke on tavallista vaativampi, koska muun muassa metroradan yli tuleva kevyenliikenteen silta johtaa valmistuvaan kortteliin, ja silta pitää lyhentää. Erilaiset liikennettä koskevat muutokset vaativat osapuolilta malttia ja erityisen avointa suhtautumista toistensa tarpeisiin ja vaatimuksiin. Nyt tavoitteiden mukainen yhtälö toteutuu ja hanke saatiin käyntiin. Tästä yhteistyöstä olen erityisen iloinen.
-Firan hankekehitysjohtaja Lauri Kaunisvirta
Kuvat
Kuva: Arkkitehtitoimisto Kanttia 2 Oy
Kuva: Arkkitehtitoimisto Kanttia 2 Oy
Kuva: Arkkitehtitoimisto Kanttia 2 Oy
Tila
Ota yhteyttä
Lauri Kaunisvirta
Johtaja | Asiakkuudet ja myynti
+358 44 564 4872 lauri.kaunisvirta@fira.fi