Blogi

2. toukokuuta 2022

Ratkaisukehitys säästää sekä ympäristöä että kustannuksia

Ilmastonmuutos vaatii rakennusalalta voimakkaita toimenpiteitä. Samaan aikaan rakentamisen tulee kantaa myös taloudellinen vastuunsa.
Ratkaisukehitys säästää sekä ympäristöä että kustannuksia

Yhden vastauksen isoon haasteeseen tarjoaa Firan ratkaisukehityksen ainutlaatuinen toimintamalli, joka palvelee samaan aikaan sekä ilmastoa että kustannustehokkuutta.

”Meillä Firassa on oma uniikki metodimme ja syvällistä erityisosaamista rakentamisen kehittämisessä. Yhdistetyn ratkaisukehitys- ja laskentatiimimme voimin teemme runsaasti vertailevaa tutkimusta esimerkiksi runko- ja perustusvaihtoehdoista ja etsimme asiakkaallemme niin kustannusten kuin ympäristönkin kannalta optimaalisen ratkaisun”, toteaa Firan suunnittelupäällikkö Harri Isoherranen.

Firan toimintamallissa ratkaisukehitystiimi on heti hankkeen alkuvaiheesta lähtien tuottamassa optimaalisinta ratkaisuvaihtoehtoa rakennushankkeen toteuttamiseksi. Ratkaisukehitystiimin tekemän tietomallin avulla saadaan laskettua rakennuksessa käytettävät rakennusmassat, ja näin saadaan jo hankkeen alkuvaiheessa selville rakentamisen kustannukset ja rakentamisen aiheuttama hiilijalanjälki.

Firan ratkaisukehityksen toimintamalli on luotu jo yli kymmenen vuotta sitten, kertoo Firan suunnittelupäällikkö Harri Isoherranen.

Me Firassa emme kuitenkaan tyydy tähän. Tästä alkaa ratkaisujen optimointi. Tämän ensimmäisen ratkaisuvaihtoehdon pohjalta tehty kustannus- ja hiilijalanjälkilaskelma tuo näkyväksi ne rakennusosat, joilla on suurin vaikutus rakentamisen kustannuksiin ja hiilijalanjälkeen. Optimoinnissa keskitymme näihin tärkeisiin rakennusosiin. Teemme erilaisista ratkaisuvaihtoehdoista uuden tietomallin ja tämän pohjalta uuden laskelman. Lopputuloksena löydämme kustannusten ja hiilijalanjäljen kannalta optimaalisen ratkaisun.

Firan ratkaisukehityksen toimintamalli on luotu jo yli kymmenen vuotta sitten, ja sitä on jatkuvasti kehitetty ottamalla mukaan uusia ohjelmistotyökaluja sekä viime vuosina myös hiilijalanjälkilaskentaa. Ratkaisukehitys on luonteva jatkumo hankesuunnittelulle ja osa Firan palvelutarjoamaa erityisesti toimitilahankkeissa.

Tokmannin 55 000 optimaalista neliötä

Tuore esimerkki Firan ratkaisukehityksen roolista on kauppaketju Tokmannin 55 000 neliön laajuisen logistiikkakeskuksen rakennushankkeen optimoiminen.

Fira rakentaa Tokmannille logistiikkakeskuksen uuden laajennusosan Mäntsälään

”Tavoitteenamme on parantaa Tokmannin kannattavuutta uudistamalla ja tehostamalla logistiikkaa sekä toimitusketjua. Yhteistyössä Firan kanssa olemme vertailleet erilaisia ratkaisuja uuden varaston rakentamiseksi ja optimoineet investoinnin suunnitteluratkaisuja samalla elinkaarenaikaiset vaikutukset huomioon ottaen. Fira on tuonut hankkeeseen kustannustietoista kokonaisnäkemystä”, sanoo Harri Koponen, Tokmannin myymäläverkostosta ja konseptista vastaava johtaja.

Fira on tuonut hankkeeseen kustannustietoista kokonaisnäkemystä

Harri Koponen, johtaja, Tokmanni

Suunnitteluprosessi oli pitkä, ja Firan ratkaisukehitys teki alkuvaiheessa logistiikkakeskuksesta useita erilaisia vaihtoehtoja. Lopputulos kruunaa vaivannäön, sillä siinä säästyy valtavasti rakennusmateriaaleja ja sen myötä kustannuksia sekä hiilijalanjälkeä.

Ylimitoitus kuriin Firan ratkaisukehityksen avulla

”Tavallisesti rakentaminen etenee niin, että arkkitehti tekee suunnitelman, jonka pohjalta erikoissuunnittelijat tekevät nopealla aikataululla mitoituslaskelmat ja toteutussuunnitelmat. Monesti erikoissuunnitteluun on varattu liian vähän aikaa, minkä vuoksi asioita ei ehditä tutkia ja suunnitella kunnolla. Tämä voi johtaa ratkaisujen ylimitoitukseen. Esimerkiksi jos kohteen maaperä on hankala, koko rakennus suunnitellaan ja tehdään pahimman kohdan mukaan”, Isoherranen toteaa.

”Me Firassa emme pyri ensisijaisesti miettimään, miten syntynyt ongelma ratkaistaisiin, vaan tavoitteena on päästä kokonaan eroon ongelmasta. Esimerkiksi Tokmannin kohteessa tontilta löytyi rakennuksen alta huonosti kantava pohjamaa. Tavanomainen lähestymistapa rakennusalalla olisi ollut miettiä, minkälainen teräspaalutus tarvittaisiin ongelman poistamiseksi. Tämä olisi ollut joka tapauksessa kallis toteuttaa, ja ratkaisulla olisi ollut teräspaalutuksen vuoksi suuri hiilijalanjälki. Firan toimintamallin mukaisesti ratkaisimme ongelman siirtämällä rakennusta sen verran, että koko rakennus saatiin sijoitettua hyvin kantavalle pohjamaalle. Näin teräspaalutusta ei tarvittu kohteessa lainkaan.”

Firan ratkaisukehityksessä tehdään suunnittelutyön tueksi paljon omia tutkimuksia rakennusprojekteihin liittyvien yleisten perustutkimusten lisäksi, esimerkiksi maaperän huolellista kairausta. Näin kaikki pohjarakenteista lähtien voidaan optimoida kohta kohdalta. Alkuvaiheen suunnittelutyön lisäkustannukset tuovat Isoherrasen mukaan moninkertaiset säästöt rakennusvaiheessa: ”Mietimme aina millaisilla muutoksilla kokonaisuus saadaan edullisemmaksi – ja lähes poikkeuksetta edullisempi tarkoittaa myös vähemmän materiaaleja ja sitä kautta pienempiä hiilidioksidipäästöjä. Näin ollen ratkaisukehityksemme säästää samaan aikaan sekä kustannuksia että ympäristöä. Tämä on vastuullista rakentamista.”

Lataa rakennuttajan opas Lataa rakennuttajan opas

Menesty rakennushankkeessasi

Kokemustietoa rakennuttajille, suunnittelijoille ja rakentajille

Jaa artikkeli

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää hanke- ja ratkaisukehityksen palveluistamme?

Lauri Kaunisvirta

Johtaja | Asiakkuudet ja myynti

+358 44 564 4872 lauri.kaunisvirta@fira.fi