Blogi

29. maaliskuuta 2023

Toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2022 – ”Voimme olla yhdessä ylpeitä”

Firan vuosi 2022 oli jälleen vahva. Keskellä haastavaa ja muuttuvaa markkinatilannetta pystyimme kasvattamaan liikevaihtoa ja -voittoa. Syksyllä tilauskantamme nousi ennätystasolle ja etenkin toimitilarakentaminen kasvoi vahvasti.

Liikevaihtomme ylsi vuonna 2022 Firan historin korkeimmalle tasolle ja oli 268,5 (223,8) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 6,7 (6,3) miljoonaa euroa. Strategiamme on osoittautunut toimivaksi haastavassakin markkinatilanteessa. Olemme omalla pitkäjänteisellä ja määrätietoisella kehitystyöllämme pystyneet parantamaan asemaamme, mikä näkyy nyt kilpailukykynä alkavissa hankkeissa. Toimitilarakentaminen ja putkiremontit solmivat vuoden aikana historian suurimmat urakkasopimuksensa.

Maaliskuussa Fira-konserni jakautui rakennejärjestelyjen seurauksena kahdeksi konserniksi. Fira keskittyy nyt rakentamisen palveluliiketoimintaan yli 300 ammattilaisen voimin. Yhteistyömme Flow Technologies -konsernin kanssa jatkuu ja näemme siinä paljon potentiaalia rakentamisen digitalisaation ja tiedolla johtamisen näkökulmasta.

Vuoden aikana maailman tapahtumat vaikuttivat myös Suomessa. Koronapandemia jatkui ja helmikuussa 2022 alkanut Venäjän hyökkäysota Ukrainaan muutti maailmantilannetta. Varsinkin energian hintojen sekä korkojen nousu näkyi niin kotitalouksien kuin yritysten toiminnassa. Firalla on modernina ja ketteränä rakennusliikkeenä kyky toimia muuttuvissa tilanteissa ja tuottaa asiakkaille lisäarvoa. Resilienssin kehittämiseen panostetaan myös jatkossa.

Läpivirtauksen tehostaminen yksi strategian kulmakivistä

Yksi Firan strategian kulmakivistä on läpivirtauksen tehostaminen. Rahoituskustannusten noustessa läpimenoajan merkitys kasvaa entisestään. Asuntorakentamisessa ja asuntokorjauksissa tahtituotanto on jo käytössä. Modernisoinnissa ja toimitilarakentamisessa se otetaan käyttöön vaiheittain. Jotta voisimme kehittyä läpivirtauksessa entisestään, käynnistimme vuonna 2022 Firan tahtirakentajien verkoston. Vuoden mittaiseen kehityshankkeeseen on sitoutunut iso joukko firalaisia.

Vastuullisuuden tiekartta

Vastuullisuustyö jatkui vuonna 2022 merkittävänä osana strategiaamme. Firalle luotiin vuoden aikana vastuullisuuden tiekartta, joka ohjaa toimintaamme jatkossa entistä tiukemmin. Vastuullisuustyö vaatii jatkuvaa kehittymistä koko yritykseltä, ja tavoitteemme ovat tulevina vuosina korkealla. Vuoden 2022 onnistumisia olivat Firan historian kaikkien aikojen alhaisin tapaturmataajuus, 8,07 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden, sekä rakennus- ja purkujätteiden kierrätysaste, jossa ylsimme sivuvirrat mukaan laskettuna 98 prosenttiin.

Erityiskiitos kuuluu jälleen firalaisille. Firassa työskentelee erittäin motivoituneita ammattilaisia, jotka ovat sekä joustaneet että kehittäneet omaa osaamistaan. Henkilöstökyselymme suositteluindeksi (eNPS) nousi historiamme korkeimmalle tasolle ja oli +57 (+41 vuonna 2021).

Henkilöstön lisäksi haluan lämpimästi kiittää asiakkaitamme, omistajia, hallitusta sekä kaikkia yhteistyökumppaneitamme onnistuneesta vuodesta. Olemme saaneet yhdessä paljon aikaiseksi ja suuntaamme katseemme eteenpäin vakaassa kunnossa.

Jari Koivu
Firan toimitusjohtaja

Vuosikatsaus ja
vastuullisuusraportti 2022

Firan vuosikatsaus ja vastuullisuusraportti 2022 on julkaistu!

Jaa artikkeli

Lisätietoja

Jari Koivu

Toimitusjohtaja

+358 40 502 4268 jari.koivu@fira.fi