Blogi

19. tammikuuta 2019

Putkiremontin laadukas lopputulos ja asukaspalvelu

Fira Ketterä -putkiremontissa toteutetaan asukkaille paras mahdollinen lopputulos. Ketterä-putkiremontti tarjoaa kaiken samalta luukulta alusta loppuun.

Fira Ketterä on parempi tapa tehdä putkiremontti, jonka lähtökohtana ovat elämisen tarpeet kodeissa ja koko kiinteistössä. Me uskomme yhdessä tekemiseen ja haluamme tarjota alan parhaan palvelukokemuksen. Sitoutamme kaikki osapuolet toimimaan kohti yhdessä asetettuja tavoitteita – laadullisia ja taloudellisia. Ketterä putkiremontti on helppo, jossa kaiken saa samalta luukulta hankesuunnittelusta toteutukseen saakka.

Laadukas lopputulos

Laadukas lopputulos edellyttää kokonaisuuden hallintaa. Työmaalla tilannetta seurataan Tilannekuva -näkymän avulla. Sähköisessä muodossa olevan työmaan ajankohtainen tilannetieto toimii työnjohdon apuna kokonaisuuden hallinnassa. Näkymän avulla vastaavat mestarit ja työnjohtajat varmistavat sen, että työntekoa haittaavat esteet poistetaan ja edellytykset laadukkaalle lopputulokselle ovat olemassa.

Näkymä kertoo esimerkiksi aliurakoitsijoiden hoidettujen tehtävien tilanteen, työmaalla olevien henkilöiden määrän, aikataulun sekä poikkeamatilanteet. Insiten kautta tietoihin pääsee käsiksi kattotasolta aina yksityiskohtiin saakka, jolloin mahdolliset ongelmien juurisyyt saadaan ratkaistua.

Tilannekuva -näkymä kerää tiedon yhteen paikkaan käytössä olevista sovelluksista. Kun kokonaiskuva on ajantasainen, tieto tukee päätöksen tekoa ja paketti pysyy kasassa laadusta tinkimättä.

Tiedonkulku ja asukaspalvelu

Fira Ketterä remontin aikana tiedonvälitys on mutkatonta. Tiedottaminen tapahtuu remontin aikana kullekin sopivalla viestityylillä: tekstiviestein, sähköpostein, rappukäytävätiedottein, kirjein tai asukassivustolla.

Fira Ketterässä asukkaat ja hallitus eivät joudu koskaan toimimaan yksin. Ketterä tarjoaa asukaspalvelua koko remontin ajan. Palveluinsinöörimme auttavat materiaali- ja kalustevalinnoissa, jotta jokainen saa omannäköisen kodin. Asukaspalvelustamme saa vastaukset mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja taloyhtiön pihalle sijoitettavasta Showroom-kontissa voi omatoimisesti tutustua kalusteisiin ja laattoihin. Asukaspalvelumme pitää huolen siitä, että kaikki pysyvät kartalla ja palvelu on henkilökohtaista.

Fira Ketterässä asukkaat, osakkaat ja taloyhtiön hallituksen jäsenet pysyvät ajan tasalla remontin vaiheista. Tiedottamisen, Verstaan, kattavan startti-infopaketin ja palveluinsinööripalveluiden lisäksi Ketterästä putkiremontista järjestetään kaksi infotilaisuutta, jotka ovat avoimia foorumeita keskustella ja kysyä hankkeen eri osapuolilta remonttiin liittyviä kysymyksiä. Infotilaisuudessa Ketterän eri vaiheet käydään läpi ja keskustelulle annetaan aikaa.

Asukaspalveluun kuuluu:

  • Keskitetty asukaspalvelu, josta saa apua ja neuvoja koko putkiremontin ajan.
  • Taloyhtiön oma palveluinsinööri, joka vastaa remonttiin kuuluvien kylpyhuoneiden suunnittelusta. Hän neuvoo ja auttaa osakkaita valintojen tekemisessä.
  • Piirustusten lisäksi 3D-kuva omasta kylpyhuonesuunnitelmasta, josta ratkaisut on helppo hahmottaa.
  • Oma kylpyhuonemallisto, johon on koottu suosituimmat kylpyhuonemateriaalit ja -kalusteet tyylikkäiksi kokonaisuuksiksi. Valmiiden sisustusteemojen lisäksi osakkaat voivat suomalaisten rakennusmääräysten puitteissa valita malliston ulkopuolisia kalusteita ja pintamateriaaleja.
  • Taloyhtiön tontille tuotava showroom-kontti, jossa sisustusvaihtoehtoja voi selailla ja hakea myös mallipalat eri materiaalien testaamiseksi omassa kylpyhuoneessa.
  • Tiedottaminen asukkaan itse valitsemilla tavoilla: sähköpostitse, kirjeillä, tekstiviestitse, verkkoportaalin kautta tai rappukäytävätiedotteilla.

Jaa artikkeli

Haluatko tietää miten putkiremontti kannattaa toteuttaa teidän taloyhtiössänne?

Lataa kattava kerrostaloyhtöiden putkiremonttiopas, niin tiedät

Kysy lisää

Sami Kokkonen

Johtaja | Putkiremontit ja asuntokorjaukset

+358 400 204 250 sami.kokkonen@fira.fi