Modernisointi Oppimisympäristöt

A Grid -kampussaneeraus

A-Grid kampussaneeraus

Tilaaja

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy

Vuosi

‍07/2019-11/2017

Laajuus

25 000 brm²

Sijainti

Espoo

Urakkamuoto

Projektinjohtourakka

Avoin ilmapiiri ja rohkeus synnytti uuden startup-keskittymän

Fira modernisoi startup-toiminnan ja yritysyhteistyön keskittymälle tiloja Aalto-yliopiston entisen Sähkötekniikan korkeakoulun tiloihin. Otakaari 5:ssä sijaitsevan noin 25 000 neliömetrin kokoisen tilakokonaisuuden omistaa Aalto-yliopistokiinteistöt Oy.

Startup-keskittymän tilasuunnitelmia kehitettiin Firan vetämissä Verstas-työpajoissa ennen rakennustöiden käynnistymistä. Verstas-työskentelyssä hankkeen eri osapuolet kokoontuivat saman pöydän ympärille ja osallistuivat tilojen suunnitteluun. Onnistuneen tilakonseptin kannalta oli tärkeää, että myös tilojen tulevat käyttäjät saivat toiveitaan ja tarpeitaan esiin.

1960-luvulla valmistuneen ja peräti 25 000 neliömetriä kattavan rakennuksen kunnostus toteutetaan vaiheittain, yksi alue kerrallaan. Ensimmäiset startupit pääsivät muuttamaan Otaniemen kampusalueella sijaitseviin kunnostettuihin tiloihin syyskuussa 2017.

Kuvia modernisoiduista tiloista löydät tämän sivun alareunasta. 

Lähtökohtana turvalliset ja terveelliset tilat budjetissa ja aikataulussa pysyen

Mika Lindvall on toiminut rakennuttajapäällikkönä hankkeessa projektin alusta alkaen. Hän katsoo hankkeen päälle kokonaisuutena ja toimii asiakkaan edustajana.

Lähtökohtana hankkeessa on ollut turvalliset ja terveelliset tilat sekä hankkeen eteneminen budjetissa ja aikataulussa. ”Yhteistyö on sujunut todella hyvin” Lindvall summaa. Urakkamuotona projektinjohtourakka antaa avoimuudellaan hyvät lähtökohdat hankkeen onnistumiselle.

Kokouskäytännöt viikkopalavereineen jouhevoittavat ja rytmittävät tekemistä. Mahdollisiin haasteisiin on pystytty reagoimaan ripeästi ja asiakas pysyy hyvin kärryillä hankkeen etenemisestä. ”Kun aikataulussa ja budjetissa pysytään, on se lähtökohtaisesti asiakkaalle hyvä asia”, Lindvall sanoo.

Työmaalla vastaavana mestarina toimii Matti Simula. Matti on tullut mukaan hankkeeseen aluksi työmaainsinöörinä ja sittemmin rooli muuttui mestarin pestiin.

ACREn tiloihin valmistuu modernisoituja startup-tiloja, joissa industrial-tyyli konkretisoituu niin rouheina pintamateriaaleina kuin talotekniikan esilläolololla.

500 tapaturmatonta päivää

Turvallisuus näkyy konkreettisesti toteutuksen puolella. Työmaalla on takana huimat 500 tapaturmatonta päivää joulukuun alussa 2018.

Matti Simulan mukaan nuorekas ja lennokas tiimi ripauksella vankkaa kokemusta, on ollut erityisen tärkeä hankkeen onnistuneessa etenemisessä. Kumppaneiden pysyvyys ja talotekniikkakumppanin Caverionin tarkat turvallisuusprosessit, ovat vaikuttaneet positiivisesti turvallisuuteen työmaalla. Toisista välittäminen ja asioiden kertaaminen kuuluvat olennaisesti tapaturmattomuuteen.

Valmista tammikuun 2019 lopussa

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n startup-keskittymän tilojen kunnostus on toteutettu kolmivaiheisena. Viimeinen vaihe on pääosin valmis 2019 tammikuun loppuun mennessä osa kolmosvaiheen tiloista luovutetaan keväällä ja kesällä 2019.

Tiloja on modernisoitu osakokonaisuus kerrallaan siipi siiveltä. Osa vuokralaisista on ollut modernisoinnin ajan talon väistötiloissa, osa siirtynyt uusiin tiloihin ja osa muuttanut pois. Poikkeuksellisen pitkä hanke, aloitus tammikuussa 2017, vaatii tekijöiltään pitkäjänteisyyttä ja tekemisen jatkuvaa kehittämistä.

Avoin ja läpinäkyvä yhteistyö

Toimiva yhteistyö kumppaneiden kesken hankkeissa näyttelee tärkeää roolia onnistuneessa lopputuloksessa. ”Caverionin ja Firan sujuva yhteistyö pistää positiivisella tavalla silmään”, Lindvall painottaa.

Caverionin kanssa hankkeessa on poikkeuksellinen toteutusmuoto. Yhteiset bonusmahdollisuudet ovat sidottuna yhteiseen toteutukseen. ”Talouspuolen asiat antavat positiivista potkua tekemiseen”, Matti Simula kertoo.

Ison rakennusliikkeen hyödyt tiiviissä ja joustavassa paketissa

Lindvall kertoo näkevänsä Firan joustavana rakennusliikkeenä, jonka turvallisuusasiat ja prosessit ovat samalla tasolla isojen rakennusliikkeiden kanssa. Ketterä tekeminen, sovittujen asioiden hoitaminen ja tilanteen mukaan toimiminen näkyvät firalaisten työskentelyssä asiakkaalle.

Tutustu modernisoituun kampukseen alla olevien kuvien kautta!

Asiakastyytyväisyys

4,7/5

Kokonaistyytyväisyys

5/5

Helppous ja vaivattomuus

+100

NPS (Suositteluaste)

Tila

1 Suunnitteilla
2 Rakenteilla
3 Valmis

Jaa referenssi

Ota yhteyttä

Juhani Tölli

Hankekehityspäällikkö | Modernisointi

+358 44 320 4208 juhani.tolli@fira.fi