Fira modernisoi MaarinPortti-toimistokiinteistön Espoossa
Rakentamisen palveluyhtiö Fira on aloittanut Espoon Pohjois-Tapiolassa, Otaniemen kupeessa toimistomodernisoinnin. MaarinPortin kiinteistön omistaa Evlin kiinteistökehitysrahasto EAB Value Added Fund III Ky. NeuvotON Oy Kiinteistökehityspalvelut toimii rakennuttajan neuvonantajana.
MaarinPortin saneeraus aloitettiin viime talvena Firan tekemällä julkisivuremontilla, jonka avulla parannettiin energiatehokkuutta. Hankkeessa rakennukselle tavoitellaan LEED Platinum -ympäristösertifikaattia. Maailman suosituimman ympäristösertifioinnin korkein taso asettaa korkeat vaatimuksen muun muassa energiatehokkuudelle, vedenkäytölle ja sisäilmalaadulle.
Nyt hankkeessa on aloitettu sisätilojen modernisointiurakka. Rakennuksessa on vuokrattavaa tilaa yhteensä noin 6000 neliömetriä ja ensimmäiset vuokralaiset on jo kiinnitetty. Toimistorakennus sijaitsee kehittyvässä Pohjois-Tapiolassa aivan Otaniemen vieressä.
– Olemme kehittäneet hanketta yhteistyössä Firan kanssa pitkään. Fira on vakuuttanut asiantuntemuksellaan liittyen kustannustietoisuuteen, aikatauluhallintaan sekä ympäristösertifikaatin vaatimuksiin, kertoo NeuvotON Oy:n projektijohtaja Jouni Puhakka.
Sisätilojen täydellisessä modernisoinnissa vuokrattaviin tiloihin suunnitellaan ja toteutetaan perusparannuksien lisäksi vuokralaisten tilat avaimet käteen -periaatteella. Lisäksi rakennuksen alakertaan remontoidaan lounasravintola.
– Toimistorakennuksien modernisoinnilla saadaan rakennukset muutettua energiatehokkaiksi ja viihtyisiksi. Firalla on pitkä kokemus vaativista toimistosaneerauksista hyvin eri ikäkauden rakennuksissa. MaarinPortista rakentuu houkutteleva, täysin uusittu moderni toimistotalo, joka palvelee käyttäjien tarpeita, kertoo Firan tuotantojohtaja Mika Lindvall.
Tarvetta tilojen modernisoinnille?
Ota yhteyttä.

Mika Lindvall
Tuotantojohtaja | Modernisointi
+358405328210 mika.lindvall@fira.fi



