Uutinen

4. joulukuuta 2024

Firan toimitusjohtaja vaihtuu

Firalla pitkän uran tehnyt Jari Koivu jättää tehtävänsä vuoden vaihteessa ja jää eläkkeelle. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Esa Mäki, joka on toiminut viimeiset seitsemän vuotta Nordic Waterproofingin Suomen maajohtajana. 

Mäki aloittaa Firalla kevään aikana ja tarkemmasta aikataulusta ilmoitetaan myöhemmin.  

– Firan tapa toimia, etenkin sisään rakennettu halu muuttaa ja kehittää toimialan perinteisiä toimintamalleja on erittäin inspiroivaa. Odotan innolla, että pääsen yhdessä firalaisten kanssa kehittämään palveluliiketoimintaa eteenpäin, kommentoi Esa Mäki.  

Firalla pitkän uran tehnyt Jari Koivu jättää tehtävänsä vuoden vaihteessa. 

Olin itse ajatellut eläköityväni vuoden 2026 alkupuolella, mutta kun mahdollisuus avautui aikaisemmin, päätin muuttaa suunnitelmiani. Firalla on vahva johtoryhmä ja jatkamme vuoden 2025 suunnittelua normaalisti loppuvuoden aikana. Olemme vieneet Firaa eteenpäin viime vuosien aikana upeilla kehitysloikilla. Uuden toimitusjohtajan on hyvä jatkaa tästä eteenpäin uudistumiskykyisten firalaisten kanssa, toteaa Jari Koivu

– Haluan koko hallituksen puolesta kiittää Jaria pitkästä urasta Firalla. Tämä hetki oli yhtiön kannalta oikea ajankohta muutokselle ja haluan toivottaa Jarille hyviä ansaittuja eläkepäiviä, kertoo Firan hallituksen puheenjohtaja Tero Luoma

– Samalla toivotan tervetulleeksi Esan yhtiön uutena toimitusjohtajana. Firan kulttuuri on ainutlaatuinen ja halusimme painottaa yhtiöön sopivaa johtamisfilosofiaa uutta toimitusjohtajaa etsiessämme. Esan ajattelu vastasi etsimäämme ja uskon että saamme hänen myötään uudenlaista näkemystä ja energiaa yhtiöön, Luoma jatkaa. 

Lisätietoja: 

Fira hallituksen puheenjohtaja Tero Luoma, puh. 050 344 9993 
Firan henkilöstö- ja viestintäjohtaja Mervi Leikas, puh. 050 542 2097, mervi.leikas@fira.fi  

Fira on rakennusalan rohkea uudistaja. Maailma muuttuu koko ajan ja uskomme, että rakennusalan tulee muuttua sen mukana. Tavoitteenamme on tarjota ylivoimaista palvelurakentamista, jonka keskiössä on asiakas sekä tietysti ihmiset, jotka tiloja käyttävät. Siksi kehitämme rakentamisen ja asumisen ratkaisuja, jotka huomioivat ympäristön sekä ilahduttavat ja auttavat asiakasta ylittämään tavoitteensa. Olemme merkittävä rakentaja pääkaupunkiseudulla, ja liikevaihtomme oli 318,2 miljoonaa euroa vuonna 2023. 
Palvelualueitamme ovat asuntorakentaminentoimitilarakentaminenmodernisointi sekä putkiremontit ja asuntoperuskorjaukset. #buildingmovement 

Jaa artikkeli

Ota yhteyttä

Mervi Leikas

Henkilöstö- ja viestintäjohtaja

+358 50 5422 097 mervi.leikas@fira.fi