Fira toteuttaa asuinkerrostalon Eden Asunnoille Kivenlahteen
Kirjoittaja
Kategoriat
Meriusva-hanke toteutetaan Firan hankekehitysmallilla, jossa Fira vastaa kohteen suunnittelusta ja rakentamisesta kokonaisuutena avaimet käteen -periaatteella. Urakkamuotona on KVR. Hanketta on kehitetty Firalla tontin hankinnasta alkaen.
Kohteissa hyödynnetään Firan asuntokirjastoa sekä muita teollisen rakentamisen menetelmiä, joiden avulla sekä kustannustasoa että rakentamisen läpimenoaikaa on saatu pienettyä. Firan asuntokohteet luovutetaan nollavirheluovutuksena.
– Kivenlahti on vahvasti kasvava ja kehittyvä merellinen asuinalue pääkaupunkiseudulla. Vakiintuneen asuinalueen kylkeen kehitetään uusia ja laadukkaita vuokra-asuntoja vanhemman rakennuskannan viereen. Pääsemme varhaisessa vaiheessa rakennuttamaan uusia vuokra-asuntoja alueelle, jonka vetovoima kasvaa. Kohde sopii erinomaisesti sijoitusstrategiaamme, sanoo Taaleri Kiinteistöjen sijoitusjohtaja Jan Hellman.
– Kivenlahden Meriusva kertoo Firan osaamisesta sekä hankekehityksen että teollisen rakentamisen osalta. Hyvällä suunnittelulla päästään kustannustehokkuuteen vastuullisuudesta tai laadusta tinkimättä. Kohde on myös fiksu esimerkki täydennysrakentamisesta. Pääkaupunkiseudun kaupungit tarvitsevat paljon tämän kaltaisia kohteita tulevina vuosina, kertoo Firan asuntorakentamisen johtaja Topi Laine.
Kahdeksankerroksinen asuinkerrostalo rakentuu metroaseman välittömään läheisyyteen vanhan pysäköintialueen paikalle. Kohteeseen tulee kaikkiaan 42 asuntoa yksiöstä neliöön. Talon energialuokka on A ja kohteelle tavoitellaan BREEAM In Use -sertifikaattia. Lisäksi kohde rakennetaan EU-taksonomian mukaisesti.
Rakentaminen alkaa välittömästi.
Havainnekuvia kohteesta
Kysy lisää asuntorakentamisen palveluista

Topi Laine
Liiketoimintajohtaja | Asuntorakentaminen & asuminen
+358 400 792 492 topi.laine@fira.fi



