Putkiremontit

Kahden viikon putkiremontti – As Oy Satumaanpolku 5

kahden viikon putkiremontti As Oy Satumaanpolku

Tilaaja

As Oy Satumaanpolku 5

Vuosi

‍08/2016-12/2016

Laajuus

20 asuntoa

Sijainti

Helsinki

Maan kuuluisin putkiremontti

Fira toteutti marraskuussa 2016 putkiremontin, josta tuli koko maan kuuluisin remontti. Helsingin Roihuvuoressa sijaitseva taloyhtiö remontoitiin pilottihankkeena niin, että asukkaille koitui huoneistoissa asumishaittaa tyypillisen kolmen kuukauden sijaan vain kaksi viikkoa. Firan toteuttama kahden viikon putkiremonttipilotti on keräsi myös runsaasti mediahuomiota. Muun muassa Suomen KuvalehtiHelsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat kirjoittaneet aiheesta. Moni on ihmetellyt, miksi putkiremontteja on tähän asti tehty niin hitaasti, jos kerran remppa onnistuu kahdessa viikossakin. Roihuvuoren vallankumouksellisessa remontissa on kuitenkin tehty lähes kaikki toisin, kuin putkiremonteissa yleensä.

Katso videolta ja lue lisää kuinka kahden viikon putkiremontti onnistui

1. Yhteistyö

Putkiremontit ovat aidosti monimutkaisia hankkeita, joissa uusittava tekniikka täytyy sovittaa olemassa oleviin rakenteisiin talossa. Remonteissa on lisäksi tärkeää huomioida asukkaiden yksilölliset toiveet. Kaikkeen tähän tarvitaan monen asiantuntijan sujuvaa yhteistyötä. Valitettavan usein aito yhteistyö puuttuu rakennushankkeista. Roihuvuoren putkiremonttipilotissa taloyhtiö lähti rohkeasti kokeilemaan uutta yhteystyöhön perustuvaa ketterää putkiremonttia, jossa asukkaat, Fira, suunnittelijat ja tärkeimmät aliurakoitsijat istuivat jo hankesuunnittelussa saman pöydän ääreen suunnittelemaan remonttia. Remonttia suunniteltiin asukkaiden kanssa Fira Verstaissa. Suunnittelijan ja toteuttajien yhteistyötä on puolestaan hiottu Big Roomeissa. Ongelmatilanteisiin on pystytty reagoimaan joustavasti yhteistyössä. Yhteishenki on ollut sanalla sanoen mahtava ja toteutusvaiheessa työmaalla työskennellään yhteen hiileen puhaltaen.

2. Ennakkovalmistelu

Kahden viikon remontin aikana yllätyksiin ei ole varaa. Roihuvuoressa niitä ennaltaehkäistiin mahdollisimman paljon. Talossa tehtiin hyvissä ajoin koepurkuja ja tutkittiin rakenteet tarkasti, jotta purku- tai asennusvaiheessa ei tulisi yllätyksiä. Lyhyt läpimenoaika huomioitiin suunnittelussa valitsemalla remonttiin nopeasti kuivuvia materiaaleja ja helposti rakennettavaa tekniikkaa. Esimerkiksi tyypillinen tilanne, jossa uudet viemäriputket eivät mahdukaan vanhoihin, ahtaisiin hormeihin ehkäistiin rakentamalla uudet viemärit porraskäytävään.

3. Asukkaiden huomiointi ja osallistaminen

Putkiremontin perimmäinen tarkoitus on parantaa asukkaiden arkea talossa päivittämällä tekniikka ajan tasalle. Kukaan tuskin tekee remonttia huvikseen. Putkiremontti palvelee tarkoitustaan parhaiten, kun asukkaat saavat tehdä omaan elämäntilanteeseensa ja makuunsa sopivat valinnat kotiinsa ja kylpyhuoneeseensa. Edes kahden viikon putkiremonttia ei kannata tehdä asukkaiden muiden tarpeiden kustannuksella. Roihuvuoren pilottikohteessa lähes kaikki asukkaat ovat tehneet joitakin yksilöllisiä laatta- tai kalustevalintoja. Lisäksi muutamassa huoneistossa tehdään laajempi remontti putkiremontin yhteydessä.

Fira Palveluiden ketterällä mallilla yhdessä taloyhtiön kanssa toteutettu ja suunniteltu kahden viikon putkiremontti voitti Asuntomarkkinoiden innovaatiopalkinnon 2017. Fira Ketterässä koko putkiremontin voi ostaa yhdeltä toimijalta. Konsepti on pitkän kehitystyön tulos Fira Palveluissa, jossa koko henkilöstö on ollut mukana.

As Oy Satumaanpolku 5:n kahden viikon putkiremontin toteuttajilla oli poikkeuksellisen tiivis yhteishenki. Hanke toteutettiin allianssimallilla, jossa olivat mukana Vahanen-yhtiöt, Sähköurakointi Aho, LVI-Star sekä taloyhtiö.

Roihuvuoren lyhyessä putkiremontissa kaikki pystyviemärit vaihdettiin uusiin tai vanhoihin hormeihin. Vesijohdot ja sähköt vaihdettiin. Kylpyhuoneiden kalusteet ja pinnat purettiin ja uusittiin. Lisäksi kahden viikon remonttiin sisällytettiin vielä oviremontti, joka oli alun perin tarkoitus tehdä vasta putkiremontin jälkeen. Taloyhtiön pohjaviemäri sukitettiin, kuten suurimmassa osassa kaikista putkiremonteista. Lisäksi osassa huoneistolinjoista sukitettiin noin kahden metrin pätkä hankalassa paikassa sijaitsevaa keittiön vaakaviemäriä.

Asiakastyytyväisyys

4,4/5

Kokonaistyytyväisyys

Hankkeen tila

1 Suunnitteilla
2 Rakenteilla
3 Valmis

Kysy lisää

Sami Kokkonen

Johtaja | Putkiremontit ja asuntokorjaukset

+358 400 204 250 sami.kokkonen@fira.fi