Fira suunnittelee Espoon Kivenlahteen ryhmärakennuttamiskohdetta – asukkaat pääsevät suunnittelemaan kotinsa itse

Rakennusalan palveluyhtiö Fira suunnittelee Espoon Kivenlahteen kohdetta, joka olisi toteutuessaan Espoon ensimmäinen ryhmärakennuttamisen mallilla toteutettu asuinkerrostalo. Poikkeuksellisen hankkeesta tekee asukkaiden osallistaminen – he pääsevät suunnittelemaan oman kotinsa pitkälti itse, ja vaikuttamaan jopa arkkitehtuuriin.
Edes alustavaa asuntojakaumaa ei ole päätetty, vaan asuntokoot muodostuvat täysin ryhmärakennuttajien omien toiveiden mukaisesti. Kivenlahden Kuohuksi nimetty hanke onkin poikkeuksellinen tulevien asukkaiden laajojen vaikutusmahdollisuuksien vuoksi.

− Omia toiveita vastaavan kodin löytäminen on jokaisen asuntoa etsivän unelma. Rakentamisen ja asumisen uudistajana Fira haluaa tarjota ihmisille enemmän mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa, ja se on myös tämän hankkeen keskeinen tavoite. Tulevat asukkaat pääsevät vaikuttamaan paitsi oman kotinsa kokoon ja pohjapiirrokseen, myös tulevan kotitalonsa arkkitehtuuriin ja yhteisiin tiloihin. Kivenlahden ryhmärakennuttamishanke on konseptina täysin poikkeuksellinen ja odotan suurella mielenkiinnolla, millaista kiinnostusta hanke herättää, sanoo Firan asuntorakentamisen palveluista vastaava johtaja Heikki Ruski.
Firalla on aiempaa kokemusta onnistuneista ryhmärakennuttamishankkeista Helsingin Sompasaaresta, Jätkäsaaresta, Koskelasta ja viimeisimpänä Postipuistosta. Kivenlahden hankkeen toteutuminen riippuu siitä, herättääkö ennakkomarkkinointivaihe riittävästi kiinnostusta. Päätökset ryhmärakennuttamishankkeen toteuttamisesta tehdään vuoden 2022 loppuun mennessä.
Fira tarjoaa tuleville asukkaille asiantuntevaa apua omia toiveita vastaavan kodin suunnitteluun. Oma koti on toki mahdollista valita myös lukuisten valmiiden asuntopohjien joukosta.
− Suunnittelijamme ja asiakaspalvelutiimimme auttavat jokaista asukasta valitsemaan omaan kotiinsa sellaiset ratkaisut, jotka ovat toimivia ja vastaavat asukkaan unelmia mahdollisimman pitkälle. Hyödynnämme Firan asuntokirjastojen ratkaisuja, joiden avulla varmistamme suunnitteluratkaisujen toimivuuden, kustannustehokkuuden ja toteutettavuuden. Asuntokirjasto tarjoaa tuleville asukkaille suuren määrän muuntelumahdollisuuksia, sillä huolellisesti suunnitelluista asuntopohjista löytyy monia erilaisia kokoja ja pohjavariaatioita. Olen äärimmäisen innoissani tästä hankkeesta, sillä tämä vie asuntokehittämisen aivan konkreettisesti kohti palveluhenkistä vuorovaikutusta, kuvailee arkkitehti SAFA Tero Vanhanen Firalta.
Kivenlahden tontti sijaitsee erinomaisella paikalla aivan tulevan metroaseman vieressä. Alue kehittyy tulevaisuudessa voimakkaasti, ja merellisyys ja luonnonläheisyys ovat alueella läsnä.
Faktoja hankkeesta:
- Osoite: Meriusva, Kivenlahti, Espoo
- Noin 2 500 kerrosneliötä, asuntojakaumaa ei ole vielä päätetty
- Rakennuksen energialuokka on A
- Kohteeseen tulee yhteinen kattosaunaosasto merinäköalalla
- Fira tarjoaa ryhmärakennuttajille hyvät rahoitusratkaisut
- Toteutuessaan kyseessä on Firan viides ryhmärakennuttamiskohde.
- Fira on aiemmin toteuttanut ryhmärakennuttamalla asuinkerrostalot Helsingin Sompasaareen, Jätkäsaareen, Koskelaan ja Postipuistoon.
Lisätietoja:
Fira
Heikki Ruski, johtaja, Firan asuntorakentamisen palvelut
puh. 040 5760647
heikki.ruski@fira.fi
Tero Vanhanen, ilmiörakentaja, Arkkitehti SAFA
puh. 050 3602276
tero.vanhanen@fira.fi
Ota yhteyttä ja kysy lisää

Heikki Ruski
Johtaja | Asuminen ja asuntorakentamisen palvelut
+358 405760647 heikki.ruski@fira.fi